Artist statement

Median välittämiä sisältöjä ja teoksia seuratessamme, julkisissa tiloissa liikkuessamme sekä käyttäessämme erilaisia laitteita ja palveluita, koostuu arkemme suunniteltujen äänten keskellä ja vaikutuksessa elämisestä. Esityksiä, elokuvia ja televisio-ohjelmia, radion välittämiä sisältöjä, mainoksia, opasteita, ohjelmistoja, mobiililaitteita, pelejä, erilaisia käyttöliittymiä sekä lukemattomia tuotteita kuten autoja tai vaikkapa lehtipuhaltimia valmistetaan niiden kuultavia laatuja huomioiden ja suunnitellen. Suunnittelulla pyritään vaikuttamaan niin mielikuviimme ja kulutuskäyttäytymiseemme, viihtyvyyteen, oppimiseen, arjen sujuvuuteen, turvallisuuteen kuin taiteen ja viihteen äärellä syntyviin elämyksiin ja kokemuksiinkin. Ei ole sattumaa että uutislähetyksen tunnusäänet ja -sävelmät kuulostavat asiallisilta ja luottamusta herättäviltä, tai että nykyaikaisten autojen ovet sulkeutuvat täsmällisesti ja matalasti jymähtäen. Harvoin pysähdymme kuitenkaan yleisöinä, käyttäjinä tai kuluttajina erikseen tätä suunnitelmallisuuden moninaisuutta tarkastelemaan. Usein se ei ole myöskään helppoa; esityksen tai elokuvan jälkeen, sen vaiheita muistellessamme, saattaa juuri kuultujen yksityiskohtien mieleen palauttaminen olla hankalaa – vaikka ne olisivat vaikuttaneet keskeisestikin kokemustemme muodostumiseen tai ilmaisseet näköaistin tavoittamattomiin jääviä sisällöllisiä tasoja. Viestintää, teoksia, tuotteita sekä ylipäätään elinympäristöämme ja kulttuuriamme koskevan keskustelun ja käsitysten rakentuessa voimakkaasti suhteessa niiden näkyviin laatuihin, muodostuvat havaintomme ja kokemuksemme niistä kuultuina ilmiöinä usein sameampirajaisina ja hankalammin eroteltavina.

Teoksessa Väylä (2008) käytettyihin soittimiin kuuluivat mm. lasit, lintuhoukutin sekä reaaliaikainen ohjelmallinen äänten muokkaus.

Anteeksi, mitä sanoit tekeväsi?

Keskustellessani työhön liittyvistä asioista uusien tuttavuuksien kanssa kuulen usein saman kysymyksen: mitä äänisuunnittelu tai äänin tapahtuva taiteellinen ilmaisu oikeastaan on? Musiikin tekijäksi ilmoittautuminen nostaa harvoin esiin näin perustavaa kysymystä, vaikka vastaus siihen mitä musiikin tekeminen pohjimmiltaan on lienee tuskin yksinkertaisempi. Vanhempana, tutumpana ja usein selkeämmin erillisiksi teoksiksi sekä etenkin tuotteiksi rajautuvana taiteen ja kulttuurin muotona se herättää kuitenkin vähemmän ihmetystä.

Yksi tapa hahmottaa esittävien taiteiden äänisuunnittelua ja äänin tapahtuvaa ilmaisua on lähestyä sitä musiikin kautta; niiden valmistaminen voi muistuttaa paikoin paljolti toisiaan. Esimerkiksi kompositioiden, rytmien, sävelten tai kuultavien eleiden sommittelu sekä esittäminen voivat liittyä niihin kumpaankin. Konsertin kaltaisessa esitysmuotoisessa teoksessa tai vaikkapa tanssiesityksessä voi toisiinsa nivoutuvista äänikompositioista muodostuvan kokonaisuuden valmistaminen muistuttaa niin työskentelyn vaiheiltaan ja instrumenteiltaan, esittämisen tavoiltaan kuin kuultavilta sisällöiltäänkin musiikin parissa työskentelyä. Toisaalta esitysten ääniä voidaan toteuttaa tyylilajeiltaan, aineksiltaan ja toteutustavoiltaan myös mitä kirjavimmin tavoin. Referenssinä äänin ilmaisulle ja äänten suunnittelulle eivät toimikaan erilaiset musiikin konventiot, lajit tai työmenetelmät, vaan ennemmin koko äänistä koostuva koettavissa oleva ympäristömme ja kulttuurimme - johon myös musiikki eri muodoissaan nivoutuu.

Ääniä voidaan toistaa esityksissä ennalta valmistettuina ja hiottuina kokonaisuuksina tallenteita hyödyntäen, mutta niitä voidaan myös esittää elävänä soittaen. Äänellisen ilmaisun materiaaleina voivat toimia yhtä lailla niin musiikillisiksi ymmärrettävät ainekset, kuin arkipäivän äänet tai mitä ihmeellisimmät ja oudoimmatkin kuultavat ilmiöt. Se voi toteutua keskeisenä osana esitystä samoin kuin ainoastaan lyhyinä ja viitteellisinä eleinäkin. Äänten suunnittelua ja äänellistä ilmaisua voi tapahtua myös hyvin erilaisissa esitysten lajeissa kuten mm. oopperassa, tanssiesityksissä, performanssitaiteessa, nykysirkuksessa, teatterissa, musiikkiesityksissä sekä itsenäisissä ääniteoksissa - unohtamatta perinteisten esitysten lajien ja määritelmien ulkopuolelle sijoittuvia teoksia. Kuultavat ilmiöt ja äänellinen ilmaisu voivat myös toimia lähtökohtina esimerkiksi vuorovaikutteisten ja näyttelymuotoisten tai monimuotoisten ja poikkitaiteellisten teosten valmistamiselle.

Mitä eroa sitten on musiikilla ja ääniteoksilla? Millä ehdoin äänistä valmistetut teokset täyttävät musiikin määritelmän? Entä voidaanko musiikkia kuunnella ääninä? Tulisiko erottelua ymmärtää havaitsijan tulkinnasta, tradition mukaisesta ilmaisusta, tekijöiden taustoista ja intentioista vai esitettäviin ja kuultaviin sisältöihin itseensä liittyvistä laaduista käsin? Äänten ja musiikin valmistamisen – tai ääni- sekä musiikkiteosten – toisistaan erottelu voi hankalan ohella olla paikoin tarpeetontakin. Olen toisinaan jättänyt tämän häilyvän rajanvedon tekemisen kuulijoille ilmoittautumalla teoksen käsiohjelmassa tai lopputeksteissä sekä äänten että musiikin tekijäksi. Kontekstista ja kuulijoista riippuen kun sama teos tai teoksen osa voi tulla havaituksi niin musiikillisena kuin kaikkena muuna kuin musiikkina. Ehkä äänellistä ilmaisua ja suunnittelua sisältäviin teoksiin voitaisiin usein kuitenkin varmudeksi liittää merkintä; saattaa sisältää hieman musiikkia.

Kuuntele näyte teoksesta Yksinoikeudella. Missä kulkevat äänten ja musiikin rajat?


Esitykset syntyvät harvoin yksilösuorituksina ja tyypillisesti niiden työryhmät koostuvat tekijöistä, joista jokainen on oman erityisalansa asiantuntija. Leimallista esitysten äänisuunnittelulle, äänin tapahtuvalle ilmaisulle sekä esittäville taiteille ylipäätään onkin tekijöiden välisen taiteellisen yhteistyön merkitys. Teokset rakentuvat eri osa-alueiden materiaalien ja sisältöjen suhteessa toisiinsa tuottamista vaikutelmista ja merkityksistä, toisilleen altistuen. Teoksen äänten voidaan esimerkiksi ymmärtää vaikuttavan tapaan, jolla tanssijan liike tulee esityksessä havaituksi ja koetuksi – liikkeen laatujen tuottaessa puolestaan omanlaisensa ja erityisen olosuhteen äänten kuulemiselle ja kokemiselle. Samanaikaisesti esitettyinä ja havaittuina ne siis sekä kontekstualisoivat toisiaan että tuottavat omina ilmaisun muotoinaan erilaisia vaikutelmia ja merkityksiä. Kenties keskeisimpänä äänin ilmaisua ja suunnittelua koskevana osaamisen alueena – taiteellisten taitojen ja näkemysten ohella – voidaankin pitää kykyä hahmottaa teoksia oman työskentelyn ulkopuolelle ulottuvina kokonaisuuksina sekä rakentaa niitä yhteistyön ja vuorovaikutustilanteiden avulla.

Äänitallenteet esitysten konventiona

Esittävissä taiteissa äänellinen ilmaisu päätyy usein harjoituksissa sekä esityksissä toistettavien tallenteiden muotoon. Tallenteet ovat totuttu, helppo ja ennakoitava tapa tuoda mitä erilaisimpia ääniä elävän esityksen yhteyteen. Ne mahdollistavat niin erillisissä studiotiloissa äänitettyjen ja viimeisteltyjen kuin yhtäaikaisesti harjoitustilanteissa ja -tiloissa valmistettujenkin äänten vaivattoman siirtelyn, kopioinnin ja käytön. Pitkien näytäntökausien aikana tallenteiden käyttö on puolestaan varma ja ekonominen tapa toistaa teosten kuultavia sisältöjä. Tallenteiden toistaminen ei välttämättä myöskään edellytä niiden suunnittelijan läsnäoloa, mahdollistaen kiertue-esitysten sekä pidempien esityskausien toteuttamisen ilman suunnittelijaa. Koreografeille ja tanssijoille tallenteiden käyttö voi mahdollistaa esimerkiksi liikkeellisten sisältöjen valmistamisen ja omatoimisen harjoittelun ääniä toistaen ja kuunnellen, suunnittelijan valmistellessa samanaikaisesti teoksen muita osia. Tallenteiden avulla voidaan siis tuoda ajasta ja paikasta riippumatta tuotettuja ääniä esitys- ja harjoitustilanteisiin, sekä toisaalta toistaa niitä niiden tekijästä riippumatta. 

Äänitallenteiden käyttö voidaan ymmärtää yhdeksi esitysten valmistamisen konventioksi; likipitäen kaikki esityskäyttöön suunnitellut tilat tarjoavat teknologiset edellytykset niiden toistamiselle. Tallenteiden esityskäyttö ei usein myöskään edellytä erityisiä valmisteluja tai neuvottelua yhteistyön menetelmien, esitystilojen teknologisten puitteiden tai teosten esittämistä koskevien ratkaisuiden suhteen – siinä määrin tuttua se kaikille esitysten tekijöille on. Valittaessa nimenomaisesti tai totunnaisuuteen perustuen äänitallenne esityksen äänellisen ilmaisun mediumiksi (ts. välineeksi tai välittäjäksi), valitaan samalla kuitenkin myös tapoja, joilla äänet osana esityksiä ja harjoituksia tulevat olemaan tai voivat olla. Tallenne ja tallennevälineet osaltaan määrittävät ominaisuuksillaan teoksen esittävän toiminnan sekä äänellisen ilmaisun suhdetta. Tallenteilta toistuessaan äänet eivät itsessään elä, muutu, mukaudu tai suhteudu esitysten tapahtumiin, vaikka niiden toistamisen tavoilla voidaankin tätä yksisuuntaisuutta ratkoa.

Soitettavat hiekkalaatikot näyttelymuotoisessa ääniteoksessa Äänilähteitä - Sound Sources. Teatterimuseo, Galleria Kandela, 2008. Myöhemmin soittimia on käytetty mm. teoksissa H2O + Gravel (2014), Kuka sinä olet – hengitystä, askelia, sanoja ja muuta? (2011) sekä Suomen Teatteriorkesteri: Kamariesitys (2009).

Äänet esityksen elävänä osana

Ääniä on nykyään mahdollista tuottaa, soittaa ja esittää lukemattomin keinoin; etenkin digitaaliset ja ohjelmalliset äänten käsittelyn teknologiat tarjoavat tähän runsaasti lähestymistapoja. Mm. ohjelmistoja, sensoriratkaisuja ja kaupallisia musiikkikäyttöön valmistettuja ohjaimia soveltaen, sekä kokonaan uusia ja yksilöllisiä soittimia rakentaen, voi äänellinen ilmaisu haluttaessa toteutua esitysten valmistamisen ja esittämisen elävänä osana. Ääniä soittaen voidaan taas pyrkiä tekijöiden välisiin tiiviisiin vuorovaikutustilanteisiin, sekä hyödyntämään niitä osana teosten valmistamista sekä esittämistä. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi tekijöiden välisiä improvisaatioita, joissa teoksen eri osa-alueiden taiteellisia laatuja, materiaaleja ja ilmaisutapoja kohtautetaan.

Äänten soittamista ja tallenteiden toistamista ei voida kuitenkaan erotella täysin selvärajaisesti toisistaan; esimerkiksi samplerien käytön voidaan ymmärtää mahdollistavan erilaisia tallennemuotoisten äänten soittamisen tapoja. Toisaalta äänten CD-tallenteiltakin esityksessä toistaminen edellyttää vähintään teoksen rytmin ja ajoitusten ymmärtämistä sekä niihin suhteutuvaa toimintaa. Pyrkimystä soittaen tapahtuvaan äänelliseen ilmaisuun on kuitenkin mahdollista tarkastella taiteellisen työn menetelmällisenä lähestymistapana, joka poikkeaa lähtökohdiltaan ja tavoitteiltaan tallenteiden tuottamiseen tähtäävästä työstä. Esityksissä toistettavien tallenteiden ennakkosuunnittelupainotteisen valmistamisen sijaan voidaan soittamisella pyrkiä erityisesti äänten tapahtumamuotoiseen toteutukseen, ts. esittävään toimintaan. Äänellisen ilmaisun läsnäololla tallenteiden tai toiminnan muodossa on puolestaan omat vaikutuksensa tekijöiden välisen yhteistyön rakentumiseen sekä esitysten taiteellisten laatujen muodostumiseen. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa valmistelemassani väitöstutkimuksessa Soittaen suunniteltu – äänisuunnittelu esityksen elävänä osana tuotan taiteellisen tutkimuksen lähtökohdista käsin tietoa ja näkemyksiä elävänä toteutuvan äänisuunnittelun mahdollisuuksista ja haasteista; siitä millaisia soittimia, toimintatapoja sekä yhteistyön ja teosten muotoja se toteutuakseen voi edellyttää – sekä toisaalta miten se voi toimintana niitä mahdollistaa ja tuottaa.

Lisää näkemyksiäni äänestä, taiteellisesta yhteistyöstä sekä tallenteiden ja elävän suhteesta esityksissä voit lukea mm. seuraavista julkaisuista: